Polttarivinkit

Onnistuneet polttarit saavat hymyn huulille vuosienkin jälkeen. On ihana viettää päivä ystävien kanssa erilaisten aktiviteettien ja rentoutumisen merkeissä.

Koska & Ketä kutsutaan

Polttarit on hyvä järjestää hyvissä ajoin ennen häitä, koska edeltävillä viikoilla on usein vielä paljon tehtävää. Nykyään onkin harvinaista järjestää polttarit häitä edeltävänä iltana.

Kohteliasta on, että tuleva morsian / sulhanen saa itse päättää, ketä polttareihin kutsutaan.

Suunnittelu

Päivä on hyvä päättää ajoissa, puolikin vuotta aikaisemmin. Ei pelkästään sen takia, että ajankohta sopii mahdollisimman monelle vaan myös siksi, että suunnitellut asiat pystytään toteuttamaan. Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon paikkakunnalla samaan aikaan järjestettävät tapahtumat. Voiko tapahtumaa yhdistää omaan ohjelmaan tai vaikuttaako se esimerkiksi majoitusten saamiseen tai pöytävarauksiin? Ole hyvissä ajoin liikkeellä.

Alusta lähtien tulee suunnittelussa huomioida henkilö, kenen päivää ollaan järjestämässä. Mistä sankari tykkää ja mikä on hänen tyylistään. Jos on tiedossa jotain, mitä morsian/sulhanen on halunnut jo pitkään kokeilla, kannattaa tieto hyödyntää polttareita suunniteltaessa.

Onko polttareissa joku teema, jonka ympärille myös ohjelma rakentuu ja näkyy osallistujien pukeutumisessa? Sopiiko teemaksi esimerkiksi Hollywood, naisellinen Bride to be tai vauhdikas Cowboy -teema? Jos sankarin suosikkiväri on tiedossa, toimiva ratkaisu on valita kattaukseen kyseisen väriteeman kattaustarvikkeita ja koristeita. Tyylikkäät kertakäyttöastiat ovat oiva valinta brunssille, piknikille ja mökille.

Polttaripäivästä on hyvä tehdä aikataulu etukäteen. Esimerkiksi siirtymisiin on hyvä varata riittävästi aikaa, kuitenkin niin, että porukka ei joudu odottelemaan liikaa. Aikataulu kannattaa miettiä niin, että rentous säilyy, eikä koko ajan ole tunne, että pitäisi olla jo menossa seuraavaan paikkaan.

Informoi polttareihin osallistuvia aikataulusta ja muista käytännönjärjestelyistä. Mikä on sopivin viestintämuoto teidän porukalle? Sähköposti, suljettu Facebook –ryhmä, WhatsApp -ryhmä vai joku muu?

Hinta

Budjetista on hyvä keskustella koko polttariporukan kanssa. Osallistujien määrä sekä käytössä oleva raha vaikuttavat päivän ohjelmaan. Periaate on, että morsian ja sulhanen eivät maksa mitään vaan kulut jaetaan osallistujien kesken. Yleisesti ottaen summa / osallistuja on 50 euron molemmin puolin.

Yllätys vai ei?

Onko sankarilla tiedossa päivä etukäteen vai tulevatko juhlat yllätyksenä? Jos yllättäminen onnistuu, jää se varmasti mieleen. Tässä tapauksessa työvuorot ja mahdolliset lastenhoidot tulee sopia etukäteen. Päivän voi myös sopia sankarin kanssa etukäteen.

Ohjelma

Polttareita vietetään usein viikonlopun ajan. Tavallista on, että päivä alkaa lauantaina esimerkiksi brunssilla ja sunnuntaina kotiudutaan. Yksi varteenotettava idea on aloittaa polttarit perjantaina saunomisen ja hyvän ruuan merkeissä ja hurvitella aktiviteeteissa lauantai. Mitä enemmän kaikki pystyvät osallistumaan ohjelmanumeroihin, sen parempi. On huomattavasti hauskempaa tehdä yhdessä, kuin suuren joukon katsella yhden tekemistä. Toki joukossa voi olla hetkiä, jotka on suunnattu vain päivänsankarille.

Polttarit voi järjestää myös matalalla profiililla – esimerkiksi käymällä syömässä lähimpien ystävien kanssa tai viettämällä mukavan koti–illan ystävien seurassa.

Ohjelmaideoita
ohjelmaehdotukset

* Morsiussaunan toteuttamiseen löydät ideoita täältä.

** Erilaiset olympialaiset on helppo toteuttaa esimerkiksi mökillä. Valitkaa haluamanne määrä niin tavallisia kuin erikoisia lajeja; tikanheitto vahvoilla silmälaseilla, tietovisa, mölkky, saappaan heitto, kuivanmaan hiihto. Vain mielikuvitus on rajana. Katso lisää  ideoita polttariolympialaisiin täältä.

Polttaripäivän vaihtoehtoja

Brunssi

Ohjelmanumero 1

Välipala

Ohjelmanumero 2

Mökille

Ruokailu

Morsiussauna & illanvietto

Brunssi

Ohjelmanumero 1

Kahvihetki

Ohjelmanumero 2

Laittautuminen

Yhteinen ruokailu

illan jatkaminen seurueelle sopivalla tyylillä

Perjantai:

Sankarin yllättäminen

Yhteinen ruokailu

Leppoisa illanvietto esimerkiksi mökillä

Lauantai:

Hyvä aamupala

Ohjelmanumero 1

Ruokailu

Ohjelmanumero 2

Illanvietto

Polttareiden jälkeen

Ihana muisto polttareista on tehdä morsiamelle / sulhaselle polttarikansio ikimuistoisesta päivästä. Kansio voi olla perinteinen leikkaa ja liimaa –versio, kuvakirja tai video. Kannattaa jo etukäteen sopia, kuka on päävastuussa kuvaamisesta, että hetkien tallentaminen ei unohdu.

 

Haluatko jakaa polttaripäiväsi tunnelmia meidän kanssa? Ole yhteydessä, info@juhlahumua.fi.